Matelijoiden aika, pangeae hajoaa

Taulun koordinaatit Galileo -koordinaatistossa (kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/toimintamme/satelliittipaikannus): 69,8950N ; 27,0111E

Triaskausi 250 – 203 miljoonaa vuotta sitten

Eliökunta toipuu joukkosupupuutosta. Massiivisen sukupuuttoaallon jälkeen matelijat monimuotoistuvat nopeasti, eli tapahtui ns. adaptiivinen radiaatio. Mannermainen ilmasto oli kuuma ja kuiva, napajäätikköjä ei ollut ja valtamerten pinnat olivat korkealla. Maapallolla kasvoi käpypalmumetsiä.

Coelophysis oli varhainen dinosaurus triaskaudelta. (Walter Myers)

Matelijat monimuotoistuivat, ja tuottivat dinosaurusten ja kilpikonnien ja krokotiilien varhaisia muotoja. Maata alkoivat hallitta monenlaiset arkosaurit, joista kehittyivät lentoliskot, krokotiilien kantamuodot ja kauden loppupuolella myös ensimmäiset dinosaurukset. Lentoliskot, ensimmäiset lentokykyiset selkärankaiset, eivät siis olleet dinosauruksia, vaan näiden sisarryhmä. Triaskauden huippupetoja olivat krokotiileille sukua olevat arkosaurit, esimerkiksi 4-5 metriä pitkä Postosuchus. Matelijat valloittivat myös meret. Triaskaudella kehittyi delfiiniä muistuttavia kalaliskoja ja pitkäkaulaisia joutsenliskoja. Suurin tunnettu kalalisko Shonisaurus oli peräti 23 metriä pitkä.

Esi-nisäkkäät, terapsidit, olivat kärsineet massasukupuutossa. Nekin monimuotoistuivat nopeasti, mutta ne eivät pärjänneet kilpailussa arkosaureille. Kauden lopulla niistä kuitenkin kehittyivät ensimmäiset nisäkkäät.

Eroosio on hävittänyt Suomesta nämä kerrostumat. Aurinkokunta on edellisen kerran siinä kohdassa Linnunrataa, jossa se on nyt.

Jurakausi 230 – 135 miljoonaa vuotta sitten: pangean supermanner on laajimmillaan

Laajimmillaan kasvanut supermanner Pangea alkoi hajota nykyisiksierillisiksi mantereiksi. (Scotese / Paleamap)

Pangean supermanner alkoi hajota. Merenpinnan vaihteluiden, asteroiditörmäysten tai vulkanismin aiheuttamat ilmastonmuutokset tappoivat noin puolet tunnetuista eliömuodoista, tämän sukupuuton myötä geologinen aikakausi muuttuu Triaskaudesta Jurakaudeksi 135 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäiset krokotiilit kehittyivät.

Ilmasto oli kuuma ja kostea. Dinosaurus- ja lentoliskolajit monimuotoistuivat. Linnut kehittyivät. Maapallolla kasvoi havupuita, käpypalmuja ja saniaisia. Valtamerissä oli ammoniittilajeja. Yksisoluiset kalkkikuoriset tarttumalevät yleistyivät. Mantereet kulkeutuivathitaasti erilleen toisistaan.

Allosaurus ja Stegosaurus. (Walter Myers)

Atlantti laajeni, kun Eurooppa sekä Pohjois-Amerikka etääntyivät toisistaan. Mantereiden erkaantuminen lisäsi rannikkoalueiden määrää ja kuuma ilmasto muuttui kosteammaksi. Mantereet myös rajasivat meriin eristäytyneitä, eliölajistoltaan omaleimaisia alueita. Korkeimpien leveysasteiden meret olivat huomattavasti lämpimämpiä kuin nykyisin. Kasvillisuus ulottui napa-aluille, kuten Etelämantereelle asti. Pääasiassa havupuista, käpypalmuista ja saniaisista koostuvassa kasvillisuudessa oli vain pieniä lajistollisia eroja eri alueiden välillä. Eliökunta alkoi toipua Trias-Permi sukupuuttoaallosta ja elämän monimuotoisuus alkoi taas kasvaa.

Valtamerissä eli kaloja, ammoniitteja eli nykyisten mustekalojen kuorellisia sukulaisia sekä erilaisia suuria matelijoita, kuten joutsenliskoja, kalaliskoja ja pliosauruksia. Näiden rinnalla yksisoluiset ja kalkkikuoriset tarttumalevät yleistyivät.

Dinosaurukset

Dinosaurukset ja lentoliskot monimuotoistuvat. Esimerkiksi suuret Sauropodit olivat yleisiä. Tyypillisiä jurakauden dinosauruksia olivat myös suuri ja pitkäkaulainen Diplodocus, selkäkilvillä varustettu Stegosaurus sekä petodinosauruksista Allosaurus. Dinosauruksiin kuului myös varhaisin tunnettu lintu, liskolintu Archaeopteryx. Sillä oli sekä linnuille että muille dinosauruksille tyypillisiä piirteitä, kuten liitämiseen soveltuvat sulkasiivet, hampaat ja kynnelliset sormet.

Dinosaurukset olivat hyvin monimuotoinen eläinryhmä. Ne eivät olleet mitään kylmäverisiä köntyksiä, vaan aktiivisia ja liikkuvaisia eläimiä. Dinosaurukset eivät edes kuolleet sukupuuttoon – linnut ovat dinosauruksia ja melko läheistä sukua T. rexille ja Velociraptorille. Dinosauruksilla olikin monia yhtäläisyyksiä lintuihin, esimerkiksi samantapainen hengityselimistö sekä useilla pienehköillä petodinosauruksilla myös lämmittävä höyhenpeite. Tutkijat kiistelevät, olivatko muut dinosaurukset lintujen tapaan lämminverisiä, jonkinlainen välimuoto vai vaihteliko tämä eri dinosaurusryhmien välillä.

Dinosauruslajeja on kuvattu sadoittain. Rakenteellisesti dinosaurukset jakautuivat kahteen pääryhmään, liskonlanteisiin ja linnunlanteisiin. Liskonlanteisia olivat kahdella jalalla kulkevat petodinosaurukset, teropodit sekä pitkäkaulaiset kasvinsyöjät, sauropodit. Teropodeja olivat linnut sekä monet tunnetut petodinosaurukset, kuten Tyrannosaurus, Allosaurus ja Deinonychus/Velociraptor. Sauropodeihin kuuluivat taas suurimmat milloinkaan eläneet maaeläimet. Esimerkiksi Seismosaurus (Diplodocus) kasvoi vähintään 35 metrin pituiseksi. Linnunlanteiset dinosaurukset olivat puolestaan kaikki kasvissyöjiä. Niihin kuuluivat mm. stegosaurukset, sarvinaamat (Ceratopsidae) ja ankannokkasaurukset (Hadrosauria). Dinosaurusten valtakausi kesti n. 200 miljoonaa vuotta ja päättyi liitukauden lopulla noin 65 miljoonaa vuotta sitten.

Nisäkkäät

Jurakauden loppupuolella kehittyi myös ulkonäöltään ja elintavoiltaan jyrsijöitä muistuttava nisäkäsryhmä, multituberkulaatit. Ne eivät kuitenkaan olleet mitään sukua jyrsijöille. Ne eivät olleet edes istukallisia nisäkkäitä tai pussieläimiä, vaan aivan oma ryhmänsä. Joidenkin tutkijoiden mukaan myös istukalliset nisäkkäät olisivat kehittyneet jo jurakaudella, mutta asiasta ei olla yksimielisiä.

Liitukausi 135 – 65 miljoonaa vuotta sitten: Dinosaurusten valtakausi

Liitukaudella elämä kukoisti matalissa, lämpimissä merissä. Merissä eli runsaasti kaloja ja erilaisia matelijoita. Runsas planktonin ja muun pieneliöstön määrä takasi ravinnon ja rikastutti merien elämää. Meren pohjaan kerrostuneista tarttumalevän kuorista muodostui myöhemmin kalkkia eli ’liitukiveä’. Koralliriutat, krokotiilit ja dinosaurukset levisivät korkeammille leveysasteille kuin koskaan aiemmin. Eläimistöön kuuluivat myös erilaiset hyönteiset, hämähäkkieläimet, sammakkoeläimet, liskot, käärmeet, kilpikonnat ja nisäkkäät. Myös pussieläimet kehittyivät.

Valtamerien keskiselänteiden vulkanismi oli aktiivista, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus korkea ja ilmasto lämmin, kostea ja merien pinnat olivat korkealla. Mantereet alkoivat sijoittua nykyisille paikoilleen.

Kuva: Pieni teropodi deinonychus ja suuri sauropodi sauroposeidon syömässä varhaisia kukkakasveja. Deinonychus oli Jurassic Park -elokuvan velociraptorien esikuva. Walter Myers

Dinosaurukset hyvin olivat monimuotoisia ja monilla teropodi-dinosauruksilla, kuten linnuilla, Yutyrannuksella ja Deinonychucsella (Jurassic Park elokuvan ’raptorit’), oli höyheniä. Linnut muistuttivat edeltäjiään liskolintuja (Archeapteryx), mutta olivat todennäköisesti jo parempia lentäjiä. Liitukauden kuuluisimmat dinosaurukset, Tyrannosaurus rex ja Triceratopsit kehittyivät liitukauden loppupuolella.

Pienet nisäkkäät ja pussieläimet kehittyvät

Nisäkkäät olivat enimmäkseen pieniä ja huomaamattomia. Tyypillisiä nisäkkäitä olivat multituberkulaatit, jotka olivat ulkonäöltään jyrsijämäisiä, vaikkeivat olleet näille mitään sukua, sekä alkeelliset pussieläimet. Vanhimmat pussieläinfossiilit tunnetaan liitukauden alun Kiinasta (Sinodelphys).

Liitukaudella eli myös monia erikoisia krokotiililajeja, joista suurin oli nykyisen Nigerian alueella elänyt Sarcosuchus imperator. Se kasvoi jopa yli 12 metrin pituiseksi ja saalisti pienempien eläinten rinnalla myös dinosauruksia. Hurjan pedon rinnalla eli myös pieniä krokotiililajeja, jotka olivat todennäköisesti kasvissyöjiä.

Kukkakasvit kehittyvät

Vanhimmat löydöt koppisiemenisistä siemenkasveista eli ”kukkakasveista” ovat liitukauden alusta. Niiden nopea runsastuminen liittyi todennäköisesti pölyttäjähyönteisten evoluutioon. Koppisiemeniset hyötyivät tehokkaasta hyönteispölytyksestä, nopeakasvuisuudesta ja hyvästä leviämiskyvystä häiriöalttiisiin ja kuiviin ympäristöihin. Koppisiemeniset kasvit yleistyivät liitukaudella niin nopeasti, että kauden päättyessä niiden osuus kasvillisuudesta oli jo 40–60 prosenttia, mikä luultavasti vaikutti kasvinsyöjädinosaurusten evoluutioon liitukauden lopulla.

Seulasten avoin tähtijoukko syntyi

Kuva: Seulaset, Pleijedit eli Neije käreg syntyi noin 100 miljoonaa vuotta sitten. http://hubblesite.org/newscenter/archive/releases/2004/20/image/a/warn/

Härän tähtikuviossa sijaitsevat Seulaset on selvästi näkyvä avoin tähtijoukko. Avoimet tähtijoukot muodostuvat yleensä hyvin nuorista samaan aikaan syntyneistä tähdistä. Seulasten synnyinkaasupilvi on jo kauan sitten sekoittunut muuhun tähtienväliseen aineeseen. Seulaset on kuitenkin juuri nyt matkaamassa heijastussumuna näkyvän tähtienvälisen pilven läpi. Seulasten joukkoon kuuluu yli 1000 tähteä, siis paljon enemmän tähtiä kuin tunnetuimmat “seitsemän siskoa”. Caltech, AURA, NASA, ESA

Myöhäinen liitukausi

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ja keskilämpötila olivat korkealla. Eurooppa oli laajalti matalan meren peitossa. Monet kalkkikivikerrostumat, kuten Doverin rantatörmät, syntyvät matalan meren pohjaan kerrostuvista tarttumalevien kalkkikuorista. Kukkakasvit yleistyivät. Dinosaurukset olivat monimuotoisia, Triceratopsit ja Tyrannosaurus rex kehittyivät.

Tyrannosaurus rexillä oli luultavasti ainakin osittainen höyhenpeite. (Walter Myers)

Valtamerten keskiselänteiden vulkaaninen toiminta oli huipussaan. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden oli noin neljä kertaa ja keskilämpötilan noin 5 °C nykyistä korkeampi. Valtameren pinta oli jopa 200 metriä korkeammalla kuin nykyisin, ja Eurooppa oli Skandinaviaa lukuun ottamatta laajalti matalan meren peitossa. Monet kalkkikivikerrostumat, kuten Englannin etelärannikon merimaisemaa hallitsevat Doverin valkeat rantakalliot, syntyivät tähän aikaan matalan meren pohjaan kerrostuneiden tarttumalevien kalkkikuorista. Liitukausi on saanut nimensä näistä ”liitukivikerrostumista”. Liitutauluille käytettävät liidut ovat peräisin näistä liitukauden muodostumista.

Maalla dinosaurukset olivat monimuotoisia. Liitukauden lopun tunnetuimpia dinosauruksia olivat 8-9 -metriseksi kasvava kolmisarvilisko Triceratops horridus, erilaiset ankannokkasaurukset sekä petodinosauruksista kuuluisin, pohjoisamerikkalainen Tyrannosaurus rex, joka kasvoi 12-metriseksi ja painoi 5,4-6,8 tonnia. Tyrannosaurus oli luultavasti sekä aktiivinen peto että haaskansyöjä. Myös yksi suurimmista lentoliskoista, Quetzalcoatlus, eli aivan liitukauden lopulla. Sen siipiväli oli jopa 11 metriä.

Myös hyönteiset olivat hyvin monimuotoisia. Kasvillisuuden monimuotoisuus lisääntyi ja etenkin ’kukkakasvit’ eli koppisiemeniset kasvit lisääntyivät jopa 30 uudella suvulla. Heinäkasvit eivät sen sijaan olleet vielä kehittyneet, joten savannimaisia ympäristöjä ei tällöin vielä esiintynyt.

Dinosaurusten tuho: 66 miljoonaa vuotta sitten

Jukatanin niemimaalle iskeytyi läpimitaltaan kymmenen kilometrin kokoinen asteroidi (Chicxulubin kraateri). Intiassa tapahtui massiivinen Deccan basalttilaakiopurkaus. Ilmassa oli runsaasti pölyä ja tuhkaa ja seurasi katastrofaalisen nopeita muutoksia: Lämpötila laski, otsonikerros tuhoutui, happosateet yleistyivät. Suurin osa dinosauruksista, kaikki lentoliskot sekä monet merieläimet, kuten ammoniitit ja belemniitit, kuolivat sukupuuttoon.

Lentoliskot ja monet muut matelijaryhmät hävisivät asteroiditörmäyksen jälkeen. (Mark A. Garlick)

Asteroidin törmäys maahan tuhosi välittömästi kaiken paikallisen elämän ja nostatti ilmakehään runsaasti pölyä ja erilaisia hiukkasia, jotka levisivät ilmakehässä maailmanlaajuisesti. Törmäys synnytti Jukatanin niemimaalle Meksikoon halkaisijaltaan 170-kilometrisen kraatterin (Chicxulubin kraatteri). Törmäyksen voima aiheutti myös massiivisen järistyksen, joka eteni maankuoressa tuhansia kilometrejä. Törmäyksen seurauksena tapahtui myös useita pienempiä järistyksiä. Samaan aikaan Intiassa tapahtui massiivinen Deccan laakiobasalttipurkaus, jonka seurauksena ilmakehään levisi myös runsaasti tuhkaa ja vulkaanisia kaasuja. Ilmakehässä tapahtui välittömästi törmäyksen jälkeen katastrofaalisen nopeita muutoksia, jotka vaikuttivat maapallonlaajuisesti. Ilman lämpötila laski ensin jyrkästi, mutta kylmenemistä seurasi kuitenkin myöhemmin lämmin kasvihuoneilmasto. Otsonikerros tuhoutui, ja happamat sateet olivat yleisiä.

Tapahtumia seuranneessa sukupuuttoaallossa hävisi arviolta 75 % maapallon lajistosta. Maapallolta hävisivät dinosaurukset lintuja lukuun ottamatta, lentoliskot, suuret merimatelijat sekä useat muut merieläimet, kuten ammoniitit ja belemniitit. Pienet eläimet, kuten nisäkkäät ja linnut selvisivät suuria eläimiä paremmin. Myös kasvillisuus kesti tapahtuneet muutokset yllättävän hyvin.