Taulun koordinaatit Galileo -koordinaatistossa (kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/toimintamme/satelliittipaikannus): 69,8952N : 27,0111E
Dinosaurusten joukkotuhon jälkeen pussieläimistä ja istukallisista nisäkkäistä kehittyi nopeasti uusia lajeja. Ensimmäiset hyönteissyöjät, kädelliset ja jyrsijät kehittyivät.
Taiteilijan näkemys istukallisten nisäkkäiden mahdollisesta kantamuodosta. (Carl Buell / O’Leary et al. / Science)
Paleoseeniepookki
Paleoseeniepookin aikaan 65-56 miljoonaa vuotta sitten nisäkkäistä kehittyi nopeasti uusia lajeja. Paleoseenin aikana kehittyneitä istukallisten nisäkkäiden ryhmiä olivat esimerkiksi hyönteissyöjät, lepakot, kädelliset ja jyrsijät. Myös pussieläimet monimuotoistuivat. Meriä asuttavat lajit olivat selvinneet dinosauruksia paremmin viimeisestä sukupuuttoaallosta, joten merielämä oli monimuotoista ja vilkasta.
Supermannersykli kääntyi kohti tulevaisuuden supermantereen kehitystä, ja valtamerten keskiselänteiden tulivuoritoiminta heikkeni. Merien pinnat laskivat edelleen ja uusia maa-alueita paljastui mantereiden reunoilta. Mannerliikuntojen vaikutuksesta Yhdysvalloissa kohosivat Kalliovuoret ja Andien poimuvuoristo alkoi kohota Etelä-Amerikassa. Alppien poimuttuminen alkoi Afrikan mantereen työntyessä kohti Eurooppaa. Australia, Etelämanner ja Etelä-Amerikka olivat vielä yhteydessä toisiinsa ja muodostivat suuren Gondwana-mantereen jäänteet. Pussieläimet levisivät Pohjois-Amerikasta Etelä-Amerikan ja Etelämantereen kautta Australiaan ennen näiden mantereiden eroamista toisistaan
Eoseeniepookki
Valaiden kantamuoto Pakicetus oli varhainen kaloja saalistava sorkkaeläin.
Taiteilijan näkemys. (Roman Uchytel)
Ilmasto on erittäin lämmin ja valtamerten pinnat ovat edelleen korkealla. Baltia ja Suomi ovat ajoittain matalan meren peitossa. Baltian meripihka syntyy. Lisäksi kehittyy paljon uudentyyppisiä nisäkkäitä kuten sorkka- ja kavioeläimiä. Suden näköinen valaiden alkumuoto Pakicetus elää Aasiassa.
Ilmasto oli eoseenin aikaan 56-34 miljoonaa vuotta sitten lämmin kasvihuoneilmasto, eikä jäätiköitä ollut edes napa-alueilla. Epookki alkoi hyvin nopealla ja lyhytaikaisella lämpötilapiikillä, joka johtui todennäköisesti häiriöistä ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksissa. Eoseenin loppupuolella ilmasto alkoi viilentyä. Valtamerien pinnat olivat edelleen korkealla, ja Baltian sekä Suomen alueet olivat ajoittain matalan meren peittämiä. Tältä ajalta, 45 miljoonan vuoden takaa, on peräisin Baltian meripihka, joka on lähtöisin havupuista. Baltian meripihka on säilyttänyt hyönteisfossiileja kymmeniä miljoonia vuosia ulkomuodoltaan lähes muuttumattomina.
Afrikan manner törmäsi Eurooppaan ja synnytti Alppien vuoriston. Pohjois-Amerikan ja Euroopan välinen maayhteys Islannin kautta katkesi, minkä seurauksena Atlantin ja Pohjoisen jäämeren välille muodostui meriyhteys.
Eliölajisto oli levinnyt laajalti myös korkeille leveysasteille ja Euroopassakin kasvoi sademetsiä ja rannikoilla trooppisia mangrovemetsiä. Hedelmäkasvien kehitys jatkui ja niiden hedelmät alkoivat jo olla mehukkaita ja suuria. Myös suuria pähkinöitä ilmaantui syötäväksi. Nisäkkäiden ja lintujen lajiutuminen jatkui. Yli puolet nykyisistä lintulahkoista oli jo olemassa ja tutuista nisäkkäistäkin monet. Hevosten ja valaiden kantamuodot kehittyvät. Valaiden esi-isät olivat kaloja saalistavia sorkkaeläinpetoja.
Yksi tunnetuimmista eoseeniepookin aikaisista fossiiliesiintymistä on Saksan Messel Pit, joka sijaitsi eoseenin aikana nykyisen Välimeren alueella. Messel Pit nousi koko maailman tietoisuuteen vuonna 2009, kun kansainvälinen tutkimusryhmä julkaisi 1980-luvulla alueelta löytynyttä kädellisfossiilia koskevat tutkimustulokset. Tutkijat nimesivät 47 miljoonaa vuotta vanhan kädellisen Idaksi ja antoivat sille tieteellisen nimen Darwinius masillae. Kansainvälisen tutkimusryhmän mukaan Ida saattoi olla jopa meidän kaukainen esiäitimme, mutta toiset tutkijat ovat oman kehityslinjamme sijaan luokitelleet lajin puoliapinoiden kehityslinjaan. Oli niin tai näin, kyseessä on yksi maailman täydellisimmistä ja vanhimmista kädellisfossiileista. Se antaa meille paljon tietoa myös omasta asemastamme eliökunnan sukupuussa.
Alpit kohoavat
40 miljoonaa vuotta sitten Alpit ovat kohoamassa vuoristoksi Afrikan törmätessä Eurooppaan. Nykyiset nisäkkäiden pääryhmät ja yli puolet nykyisistä lintulahkoista on jo olemassa.
Alpit (M. Klüber / Wikimedia Commons)
Tässä vaiheessa oli meneillään Alppien vuorijonon muodostumisen päävaihe. Alppien nouseminen on kuitenkin ollut pitkä prosessi, joka alkoi jo n. 300 milj. vuotta sitten; ne kuuluvat pitkään puimuvuoristojonoon joka jatkuu Himalajalle asti. Vuorijono on syntynyt Afrikan, Arabian ja Intian laattojen liikkuessa pohjoiseen ja työntyessä Euraasian laatan päälle, geologiassa puhutaan ylityönnöstä. Nämä mantereiden liikkeet ovat osaa samaa prosessia missä Pangean supermantereeseen kuuluneet Laurasian ja Godvanan laatat liikkuvat erilleen, ja niiden väliin aukeaa laaja Tethys meri. Mantereiden liikkuessa Tethus meri sulkeutuu ja häviää, ja sen aikaiset metamorfoituneet merenpohjan sedimentit liikkuvat Afrikan laatan edellä korkealle vuoristoon. Näitä sedimenttejä – ja niiden mukana tulleita meren pohjan eliöiden fossiileja – esiintyy nykyään Matterhornin vuoren keskivaiheilla. Vuoren huippu on osa Afrikan laattaa, ja vuoren jalusta on osa Euroopan laattaa. Alppien rakenne osoittaa selkeästi että ne ovat muodostuneet eteläisen laatan työntyessä pohjoisen laatan päälle, tästä osoituksena ovat mm. ns. nappe -poimut, eli poimuttuneet kerrokset jotka ovat kääntyneet kyljelleen. Mannerlaattojen keskinäinen törmäys jatkuu edelleen, mistä osoituksena ovat usein toistuvat maanjäristykset Alppien alueella. Nämä aiheuttavat jatkuvasti haittoja Alppien alueelle rakennettujen tunneleiden ja rautatielinjojen ylläpidossa.
Ilmasto alkaa viilentyä
34 miljoonaa vuotta sitten ilmasto alkaa viiletä kun Amerikan ja Antarktikan välinen kannas katkeaa ja kylmä merivirta pääsee käynnistymään. Etelämanner alkaa jäähty, ja jäätiköt alkoivat muodostua. Ilmasto viileni nopeasti, ja kehitys kohti nykyistä jääkausiaikaa alkoi. Samalla jäätiköt sitoivat merivesiä, mikä laski merien pintoja.
Kartta: Etelämantereen ja Etelä-Amerikan välinen kannas katkeaa, kylmä merivirta käynnistyy ja ilmasto alkaa viiletä. Christopher R. Scotese https://uta.academia.edu/ChristopherScotese/Atlases
Nisäkäslajisto muuttui merkittävästi, esimerkiksi suuri osa eurooppalaisesta lajistosta korvautui aasialaisella lajistolla. Keski- ja korkeiden leveysasteiden sademetsät muuttuivat lehtipuumetsiksi. Ilmaston viilennyttyä puissa elävät nisäkkäät vähenivät, ja suurempien maaeläinten kannat lisääntyivät. Vallitseva ympäristö oli kasvillisuudeltaan avoimempaa kuin sademetsät, ruohokasvillisuutta ei kuitenkaan vielä esiintynyt. Suuret nisäkkäät laidunsivat avoimissa metsissä.
Arktinen Aikavaellus 